Lakimies Kajaani
Asianajotoimisto Kajaani
Perusoikeusuudistuksen jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunta on useampaan kertaan ottanut kantaa niihin edellytyksiin, joilla jokin elinkeinotoiminta voidaan säätää luvanvaraiseksi. Valvontalautakunnan toiminta olisi omarahoitteista, kuten nykyisinkin, ja myös luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien pitäisi osallistua sen rahoittamiseen yhtäläisesti asianajajien kanssa.
Kaikki oikeudellisia palveluita tarjoavat lakimiehet eivät halua kuulua jäseninä Asian ajajaliittoon tai heillä ei puuttuvan kelpoisuuden vuoksi ole mahdollisuutta päästä jäseniksi liittoon taikka he ovat aikaisemmin tulleet erotetuiksi liitosta. Tällaiset lakimiehet voivat tarjota palveluitaan lakiasiaintoimistostaan. Lakiasiaintoimistojen ja niiden palveluksessa olevien lakimiesten oikeudelliset palvelut ovat samankaltaisia kuin asian ajotoimistojen ja asianajajien tarjoamat palvelut.
Varatuomari Kajaani
Luvan myöntämisen edellytykset vastaisivat ensinnäkin nykyisiä oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentissa olevia oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimuksia. Edellytyksenä olisivat siten ylemmän oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaminen, rehellisyys, sopivuus ja täysi valtaisuus.
Yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävien asioiden osalta ehdotetaan, että lupajärjestelmä olisi lähtökohtaisesti yleinen. Lupajärjestelmä koskisi kaikkia yleisiä tuomioistuimia ja kaikkia niissä käsiteltäviä asiaryhmiä, jollei jonkin asiaryhmän osalta ole toisin säädetty. Merkitystä ei siten olisi esimerkiksi sillä, onko henkilön toiminta ammattimaista vai satunnaista, sillä myös yksittäinen asia on hoidettava ammattitaitoisesti.
Laatutason paranemisen hyödyt olisivat selvästi suuremmat kuin sen aiheuttamat, varsin pienet kustannukset. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan pitäisi maksaa edellisissä jaksoissa kuvatut, 300—320 euron suuruinen kertaluonteinen hakemusmaksu ja 350 euron vuotuinen valvontamaksu. Oikeudenkäyntiavustajat todennäköisesti vyöryttäisivät nämä lisäkustannukset, lukuun ottamatta julkisen oikeusavun tilanteita, asiakkailleen. Maksut ovat kuitenkin niin pieniä, että niiden aiheuttama kustannuspaine olisi vähäinen suhteessa oikeudenkäyntiavustajien laskutuksen määrään.
Oikeusapu Kajaani
Asianajajista annetun lain 3 § sisältää määräykset niistä edellytyksistä, joilla henkilö, jolla jossakin muussa Euroopan talousalueen valtiossa on asianajajan toimen harjoittamien ammattipätevyys, on hyväksyttävä asian ajajaksi. Jaostojen lukumäärän lisääntyminen merkitsisi kuitenkin, että uudelle jaostolle olisi palkattava lakimieskoulutuksen saanut sihteeri, jonka tehtävänä on valmistella jaoston käsiteltäväksi tulevat asiat. Palkkakustannuksena tämä tarkoittaisi noin 70 000 euron vuosikustannusta. Lisäksi henkilöstömäärän lisääntyminen merkitsisi lisääntyviä vuokra kustannuksia, ATK kustannuksia sekä sähkö ja puhelinkustannuksia ja muita vastaavia kustannuksia. Lupajärjestelmän piiriin kuuluvat oikeudenkäyntiavustajat olisivat velvollisia noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat.
Asianajaja Kajaani
Jos luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien valvontamaksu olisi 350 euroa vuodessa, siitä runsaalla 115 euron osuudella voitaisiin kattaa oikeudenkäyntiavustajalautakunnan toiminnasta aiheutuvia kustannuksia. Jos luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia olisi arviolta noin 1 000, valvontamaksuilla voitaisiin kattaa oikeudenkäyntiavustajalauta kunnan kustannuksia noin 115 000 eurolla vuodessa.
Lainsäädännössä ei ole määritelty lakiasiaintoimistojen omistajille tai niissä työskenteleville lakimiehille erityisiä kelpoisuusehtoja. Markkinatuomioistuimen päätöksillä 1983:5 ja 1983:6 on kuitenkin tosiasiallisesti osittain rajoitettu oikeudellisten palvelujen tarjoamista lakiasiaintoimistoista siten, että oikeustieteellistä tutkintoa vailla olevia henkilöitä on kielletty markkinoimasta elinkeinotoimintaansa ilmaisuilla ”lakiasiaintoimis to” tai muutoin sanan ”lakiasiat” hallitsemalla yleisviittauksella. Lisäksi kuluttaja-asiamies on katsonut, ettei esimerkiksi varanotaari tai oikeustieteen ylioppilas voi markkinoida itseään lakimiehenä. Kuluttajansuojalaki ei pääsääntöisesti koske muita palvelun ostajia kuin luonnollisia henkilöitä ja heitäkin vain silloin, jos palvelu hankitaan muuta kuin elinkeinotoimin taa varten;
Lakimies Kajaani
Asianajajaliiton vahvistamia hyvään asian ajajatapaan kuuluvia ohjeita ja määräyksiä ovat lisäksi esimerkiksi. Esityksen päätavoitteena on oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten ja avustajien työn laatutasoa nostamalla. Tämä toteutettaisiin siten, että kaikki oikeudenkäyntiasiamiehet ja avustajat saatettaisiin ammattieettisten velvollisuuksien ja valvonnan piiriin perustamalla muille oikeudenkäynti asiamiehille ja avustajille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille uusi lupajärjestelmä. Luvat myöntäisi perustettava oikeudenkäyntiavustajalautakunta.
Asianajajaliiton hyvää asianajajatapaa koskeviin ohjeisiin, ei saanut varauksetonta vastaanottoa. Kuten edellä jaksossa 3.2.5 on selostettu, nyt ehdotetaankin, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuuksista säädettäisiin lain tasolla, ottamalla ehdotettavaan lakiin luvan saaneista oikeuden käyntiavustajista kokonaan oma säännöksensä heidän velvollisuuksistaan.
Lakiasiantoimisto Kajaani
Avustajapakko koskisi vain korkeinta oikeutta, jossa siihen on painavimmat perusteet. Velvollisuus ei koskisi viranomaisia hakijoina, koska tarvittava asiantuntemus on niissä muutoin turvattu. Ylimääräisistä muutoksenhakukeinoista avustajapakko rajattaisiin koskemaan tuomiovirhekantelua ja tuomion purkua. Menetetyn määräajan palauttaminen on asiana mainittuja yksinkertaisempi, ja sitä koskeva hakemus on tehtävä lyhyessä määräajassa. Jos hakijalla ei ole kelpoisuusvaatimukset täyttävää asiamiestä tai avustajaa, hänelle olisi ennen hakemuksen jättämistä tutkimatta varattava tilaisuus hankkia sellainen, paitsi jos se on selvästi tarpeetonta.
Mainituilla perusteilla ehdotetaan, että yli määräisessä muutoksenhaussa hakijalla olisi velvollisuus käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä tai avustajaa. Työryhmän ehdotus siitä, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuuksien sisältö määriteltäisiin viittaamalla